Korvaushoito mediassa: Kuka saa olla hoidon arvoinen?

Kiinnostukseni aiheeseen heräsi työpaikallani. Toimin sosiaalityöntekijänä eräällä pääkaupunkiseudun päihdehoitopoliklinikalla, jonka toimintaan kuului myös korvaushoidon järjestäminen. Näin läheltä, millaisissa arjen haasteissa korvaushoidon asiakkaat elävät –  ja kuinka vaikeaa heidän on usein päästä osaksi yhteiskuntaa. Lopullisen sysäyksen antoi Savosen ym. (2018) tutkimusartikkeli, jossa analysoitiin Helsingin Sanomien tapaa kirjoittaa päihteiden sekakäyttäjistä. Päätin soveltaa samaa lähestymistapaa korvaushoitoon ja lähdin tutkimaan aihetta tarkemmin.

Media puhuu, mutta kenestä ja miten?

Tutkin opinnäytteessäni, miten Ylen verkkouutiset käsittelevät opioidikorvaushoitoa ja sen käyttäjiä sekä sitä, lisääkö uutisointi huumeiden käytöstä aiheutuvaa sosiaalista stigmaa Goffmanin (1963) stigmateorian näkökulmasta. Aineisto paljasti, että uutisoinnissa korostuvat yhä hallinnan, riskin ja lääkehoidon teemat, inhimillisyyden jäädessä usein sivuun. Korvaushoidon asiakkaat eivät näyttäydy yksilöinä, vaan kategoriana, “huumeiden käyttäjät”, joihin voidaan liittää erilaisia uhkakuvia ja pelkoja. Käytön taustalla olevat rakenteelliset tekijä, kuten sosiaalinen ja alueellinen eriarvoisuus, ylisukupolviset ongelmat, mielenterveyden haasteet jäävät helposti mainitsematta. Aineiston perusteella huumeiden käyttö näyttäytyy edelleen yksilön moraalisena heikkoutena ja henkilökohtaisena valintana.

Kahdella raiteella

Suomen huumausainepolitiikka on ristiriitainen. Toisaalta huumeiden käyttö on rikos, josta rangaistaan ja toisaalta samoille ihmisille tarjotaan hoitoa ja tukea. Tämä kaksoisviesti näkyy myös mediassa: käyttäjät esitetään sekä rikollisina että asiakkaina, usein kuitenkin ensin rikollisina sekä järjestyshäiriöinä. Ne eivät ole pelkkiä kielivalintoja. Ne ovat yhteiskunnallisia kannanottoja.

Korvaushoito on tehokas keino vähentää huumeiden aiheuttamia haittoja. Se voi pelastaa henkiä, vakauttaa elämää ja luoda tilaa toipumiselle, jopa päihteistä irtautumiselle. Silti korvaushoito herättää ristiriitaisia mielikuvia, etenkin mediassa. Sitä ei nähdä neutraalina osana muuta terveydenhuoltoa, vaan siihen liitetään voimakkaita moralistisia asenteita sekä pelkoon ja paheksuntaan liittyviä mielikuvia.

Korvaushoidon asiakkaat ovat usein yhteiskunnan marginaalissa. He ovat todennäköisemmin työttömiä, asunnottomia, sairaita ja köyhiä. Heidän tarinansa jäävät kuulematta. Mediassa puhutaan heistä, muttei heidän kanssaan.

Uusia tuulia

Jos haluamme vähentää huumehaittoja ja hoitoon liittyvää stigmaa, tarvitsemme uudenlaista keskustelukulttuuria. Tarvitsemme mediapuhetta, jossa myös käyttäjien ääni kuuluu. Tarvitsemme politiikkaa, jossa hoito ei ole sääliä vaan oikeus.

Olemme kolmannen huumeaallon harjalla. Siksi nyt olisi korkea aika kysyä: kenen elämä on hoidon arvoinen?

Lähteet:

Kukko, Sakari (2025) Hoitoa, hallintaa vai huolenpitoa? Opioidikorvaushoidon diskurssit Ylen verkkouutisissa 2010–2024. Pro gradu-tutkielma.

Savonen, J., Hakkarainen, P., Kataja, K. K., Sakki, I., & Tigerstedt, C. (2018). Päihteiden sekakäytön sosiaaliset representaatiot Helsingin Sanomissa 1990–2016. Yhteiskuntapolitiikka, 83(4), 387-398.

Tarinat

Päihdeasiamiestoiminta lausui selvityksestä sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustustoiminnan edellytyksistä ja linjauksista

Päihdeasiamiestoiminta ei kannata kumpaakaan mallia sellaisenaan, vaan esittää mallin B jatkotyöstämistä Sosiaali- ja terveysministeriön avustusasioiden neuvottelukunnan esittämällä tavalla, jolloin lähtökohtina ovat:

  1. Monipuolisen kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytysten turvaaminen tilanteessa, jossa siihen kohdistuu historian suurimmat kertaluonteiset rahoitusleikkaukset samalla, kun yhteiskunnan muutosnopeus on kovimmillaan sitten itsenäisen Suomen rauhan ajan historian sekä
  2. tuloksellinen ja vaikuttava avustusten kohdentaminen.

Selvityksessä eivät näy päihde- ja riippuvuustyötä tekevät järjestöt. Nämä järjestöt täydentävät julkisia sosiaali- ja terveyspalveluja sekä toimivat tärkeänä yhteistyörakenteena ja väylänä julkisen sektorin palveluihin. Osa haavoittuvimmassa asemassa olevien henkilöiden palveluista on keskeisesti järjestötoimijoiden varassa.

Selvityshenkilö liittää päihdehäiriöt osaksi mielenterveydenhäiriöitä, jolloin päihdeongelman sosiaalinen ja yhteiskunnallinen ulottuvuus jää puuttumaan. On myös huolestuttavaa, ettei selvityksessä mainita lainkaan huumeita, vaikka vuonna 2023 Suomessa menehtyi huumemyrkytyksiin 253 ihmistä.

Päihdeasiamiestoiminta kantaa huolta mahdollisesta poliittisen ohjauksen lisääntymisestä järjestötoiminnassa. Näkemyksemme mukaan ministeriössä ei voi olla riittävän syvää asiantuntemusta eri järjestöissä tehtävän työn teemoihin. Järjestöillä tulee säilyä oikeus suunnata toimintansa painopisteitä itsenäisesti, sekä kehittää joustavasti ratkaisuja kansalaisilta ja kentältä nouseviin tarpeisiin. 

Lue lausunto kokonaisuudessaan

Uutiset

Päihdepalvelut ovat väärä säästökohde 

Ympärivuorokautista ja vahvaa erityisosaamista tarjoavien päihdehoito- ja kuntoutuslaitosten asiakasmäärät ovat kesästä alkaen tippuneet kroonisesti, koska hyvinvointialueet eivät ole antaneet hoitoon tai kuntoutukseen tarvittavia maksusitoumuksia. Vaikuttaa siltä, että nyt hoidetaan vain katkaisu ja akuutit vieroitusoireet, eikä pidempikestoisille hoito- ja kuntoutusjaksoille pääse. Rahahanat ovat kiinni. 

Suomessa on noin 400 000 alkoholin ongelmakäyttäjää. Huumeiden käyttö on yleistynyt ja esimerkiksi amfetamiinia ja opioideja ongelmallisesti käyttäviä arvioidaan olevan 31 100–44 300. Jos hoitoa ei saa, hoidetaan sairautta itse – mahdollisesti lisääntyvällä päihteiden käytöllä. Tällöin fyysinen ja henkinen terveydentila heikkenee entisestään ja raskaamman hoidon ja tuen tarve vain kasvaa. 

Riippuvuus sairastuttaa myös perheen ja läheiset. Suomessa on arvioitu olevan jopa kaksi miljoonaa päihteitä ongelmallisesti käyttävien ihmisten läheistä, joista osa on lapsia. Kriisiytyvät elämäntilanteet lisäävät sosiaali- ja terveydenhuollon – kuten lastensuojelun ja päivystyksellisen hoidon – tarvetta.  

Lisääntyvä avuntarve näkyy myös järjestöissä. Esimerkiksi päihdeasiamiestoimintaan tulee vuosittain yli 1000 yhteydenottoa päihteitä ongelmallisesti käyttäviltä asiakkailta, heidän läheisiltään ja heitä kohtaavilta ammattilaisilta. Päihdehoitoon ja -kuntoutukseen pääsyssä on suuria haasteita ja alueellista epätasa-arvoisuutta.  

Osa kansalaisista saa avun työterveyshuollosta. Osa voi itse rahoittaa tarvitsemansa päihdehoidon tai -kuntoutuksen. Osa jää kokonaan tarvittavien palveluiden ulkopuolelle. Eriarvoisuus kasvaa, syrjäytyminen ja päihdeongelmat sekä -haitat lisääntyvät. Jos päihteiden käyttöä joutuu rahoittamaan rikoksilla, on tällä vaikutusta myös yhteiskuntarauhaan.  

On ristiriitaista, että säästöjä haetaan nopealla aikataululla, vaikka päihteitä ongelmallisesti käyttävät ihmiset tarvitsisivat palveluja nopealla aikataululla. Päihde- ja riippuvuustyön tavoitteet – päihteisiin ja riippuvuuksiin liittyvien terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta vaarantavien tekijöiden vähentäminen ja poistaminen – eivät toteudu palveluja karsimalla.   

Päihdeasiamiestoiminta muistuttaa, että hyvinvointialueiden on järjestettävä lakisääteiset päihde- ja riippuvuustyön palvelut säästöpaineista huolimatta. Jos ei ostopalveluna, niin omana palvelutuotantona.  Palvelutuotannon ja osaamisen on vastattava alueen asukkaiden tarpeisiin. Hyvinvointialueilla on omavalvonnallinen vastuu valvoa palveluidensa laatua ja riittävyyttä.  

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia haluamme muistuttaa lakiin perustuvasta oikeudesta ja velvollisuudesta ilmoittaa toiminnasta vastaavalle henkilölle ja tarvittaessa edelleen valvovalle viranomaiselle asiakas- ja potilasturvallisuuden vaarantumisesta. Viimekädessä Valviran ja aluehallintovirastojen tehtävänä on valvoa hyvinvointialueiden järjestämisvastuun toteutumista.  

Marja Marttila 

erityisasiantuntija 

Päihdeasiamiestoiminta 

Lähteet: 

https://thl.fi/aiheet/alkoholi-tupakka-ja-riippuvuudet/alkoholi/usein-kysytyt-kysymykset/juomiskulttuuri

https://thl.fi/aiheet/alkoholi-tupakka-ja-riippuvuudet/huumeet

https://www.kuivinjaloin.fi/ammattilaisille/paihderiippuvuus-ja-laheiset

Blogitekstit

Huumekuolemat ovat usein vahinkoja, jotka voitaisiin estää

VUONNA 2022 Suomessa kuoli huumeisiin 250 ihmistä. Nuorten huumausainekuolemissa Suomi on Euroopan kärkimaa. Jokainen päihdekuolema on tragedia, joka koskettaa vuosittain lukuisia läheisiä. Useimmat kuolemat ovat vahinkoja, jotka voitaisiin estää.
Hallitusohjelmassa on kiinnitetty erityistä huomiota nuorten huumeidenkäytön ehkäisemiseen ja huumekuolemien vähentämiseen. Huumehaittojen ennaltaehkäisy on tärkeää sekä inhimillisestä näkökulmasta että kansanterveyden ja kansantalouden kannalta. Nuorille ja perheille suunnattu korkealaatuinen ennaltaehkäisevä työ tulee resursoida ja viedä käytäntöön hallitusohjelman mukaisesti.

Aina ennaltaehkäisy ei tavoita kaikkia ja osa ihmisistä ajautuu päihderiippuvuuteen. Apua tarvitsevalla on lakisääteinen oikeus palveluihin. Hyvinvointialueiden on vastattava sosiaali- ja terveyspalveluilla päihdeongelmista aiheutuvaan tuen tarpeeseen. On kuitenkin yleistä, ettei akuutin päihdeongelman kanssa kamppailevilla ole tietoa, eikä voimavaroja virallisen avun hakemiseen.

Matalan kynnyksen palveluilla tavoitetaan virallisen palvelujärjestelmän ulkopuolelle jääneitä ihmisiä. Haittoja vähentäviä matalan kynnyksen palveluita, kuten järjestöjen ylläpitämiä kohtaamispaikkoja, tulee olla valtakunnallisesti riittävästi saatavilla. Eduskunnassa käsitellään parhaillaan aloitetta valvotusta käyttötilasta, joka on yksi matalan kynnyksen keino tavoittaa marginalisoituneita huumeiden käyttäjiä.

Yhteiskunnan tehtävänä on turvata kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisarvo, terveys ja hyvinvointi. Järjestöillä on merkittävä rooli yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisijoina. Järjestöt tarjoavat julkista sektoria täydentäviä palveluita ja madaltavat kynnystä hakeutua virallisen avun piiriin. Merkittävä osa huumekuolemista olisi ennaltaehkäistävissä, jos apua olisi tarjolla oikea-aikaisesti ja helposti. Tällä hetkellä huumeita käyttävät ihmiset saavat usein apua liian myöhään.

Marja Marttila
asiantuntija, päihdeasiamiestoiminta
Ehkäisevä päihdetyö Ehyt ry

Mielipide HS 12.5.2024

Kannanotot