Rakasta itseäsi, niin maailma avautuu

Useat vuodet vierivät elämässä, ollessani ankkuroitunut parisuhteeseen, jossa moni asia oli pielessä. Tuo ilmeni omana tyytymättömyytenä, kasvavana ahdistuksena ja arvottomana olotilana. En ollut pystynyt tilannetta ratkaisemaan, mikä tuotti itsessäni epäonnistumisen tunnetta.

Kirjoittaja:Virpi

Kunnes alkoi tapahtumaan. Rajulla tapahtumalla vuonna 2022 sain kaikkeen selityksen. Niin itseeni ja parisuhteeseeni yli kymmenen vuotta taaksepäin. Paljastui, että olen alkoholistin läheinen. Kodistamme alkoi purkautua vuosien mustaviitta ja tuska, joka oli peittänyt meidät molemmat synkkyyteen. Vaikkakin eri syistä.

Kumppanin alkoholismi ajoi minut tekemään ikäviä, mutta tärkeitä muutoksia elämääni ajatellen. En halunnut jatkaa vanhaa elämäntapaa, vaan laitoin itsekkäästi itseni etusijalle.

Alkoholistin läheisenä koin suurimman pettymyksen julkisessa terveydenhuollossa. Olin hyvin tietoisesti lähtenyt etsimään itselleni apua, ja teimme maksusitoumushakemuksen alaan liittyvässä säätiössä. Vaikka jaksoin ajatella itseäni, koko kehoani koetteli vakava elämänkriisi. Sen tilanteen lisäksi jouduin puolustamaan itseäni selvityksillä maksusitoumusta hakiessani. Tämän myötä ihmisyyteni vajosi syvemmälle, yhteiskunta ei kuullut avunpyyntöäni. Mielestäni ansaitsin apua yhteiskunnalta akuuttiin elämänkriisiini.

Maksusitoumuksen vireille laitossakin oli jo haasteita, jolloin kuntoutuslaitoksen henkilökunta ohjasi minua olemaan yhteydessä päihdeasiamieheen. Hän oli mukana neuvomassa, miten teen pyydetyt vastaukset oikaisuvaatimusmenettelyssä. Ja mitä huomioin jättäessäni valituksen hallinto-oikeuteen.

Jokaisen vastine- ja valituskirjelmän tein oman terveyteni vuoksi. Vaikka jokainen kielteinen päätös vei minua syvemmälle arvottomuuden tunteessa. Vaikka tavoitteena pitäisi olla parempi olotila.

Kriisikuplasta vuosi eteenpäin

Kun lopullinen päätös, kielteinen, tuli hallinto-oikeudelta, oli maksusitoumusprosessissa mennyt muutama viikko vaille vuosi.

Kävimme puhelimitse päihdeasiamiehen kanssa päätöksen läpi. Päihdeasiamies kertoi mitkä ovat seuraavat jatkovaihtoehdot asiassa. Jäin miettimään, miten haluan edetä asiassa. Mietittyäni jatkotoimenpiteitä, oivalsin, että olen jo uudessa elämässäni ja uusissa arvoissani kiinni. Päätin päästää irti epäoikeudenmukaisesta kohtelustani sekä tuskaisesta muistosta. Olin tietämättäni hyväksynyt kokemani.

Vaikka emme päässeet maaliin päihdeasiamiehen kanssa, olen tyytyväinen.

Ymmärsin, että rinnallani kulkenut päihdeasiamies oli antanut minulle toivoa ja tukea. Tärkeintä oli, että koin tulleeni kuuluksi ihmisenä. Sain tuntea olevani huomioitu ja arvokas. Tuota tukea olisin kaivannut myös julkiselta terveydenhuollolta.

Tällä kertomuksella haluan osoittaa sinulle, että täällä on ihmiset, jotka kuuntelevat. Muistutan myös, että on muitakin reittejä toipua kuin kallis kuntoutus, johon kaikille ei anneta mahdollisuutta. Etsi itsellesi oma tapa, jolla löydät oman rakkautesi elämään, eli itseesi. Nykyään itse voin hyvin ja toimin vapaaehtoisena FinFami ry:n koulutettuna päihdeläheisen kokemusasiantuntijana. Olen ylpeä itsestäni ja koko elämästäni.