Kiinnostukseni aiheeseen heräsi työpaikallani. Toimin sosiaalityöntekijänä eräällä pääkaupunkiseudun päihdehoitopoliklinikalla, jonka toimintaan kuului myös korvaushoidon järjestäminen. Näin läheltä, millaisissa arjen haasteissa korvaushoidon asiakkaat elävät – ja kuinka vaikeaa heidän on usein päästä osaksi yhteiskuntaa. Lopullisen sysäyksen antoi Savosen ym. (2018) tutkimusartikkeli, jossa analysoitiin Helsingin Sanomien tapaa kirjoittaa päihteiden sekakäyttäjistä. Päätin soveltaa samaa lähestymistapaa korvaushoitoon ja lähdin tutkimaan aihetta tarkemmin.
Media puhuu, mutta kenestä ja miten?
Tutkin opinnäytteessäni, miten Ylen verkkouutiset käsittelevät opioidikorvaushoitoa ja sen käyttäjiä sekä sitä, lisääkö uutisointi huumeiden käytöstä aiheutuvaa sosiaalista stigmaa Goffmanin (1963) stigmateorian näkökulmasta. Aineisto paljasti, että uutisoinnissa korostuvat yhä hallinnan, riskin ja lääkehoidon teemat, inhimillisyyden jäädessä usein sivuun. Korvaushoidon asiakkaat eivät näyttäydy yksilöinä, vaan kategoriana, “huumeiden käyttäjät”, joihin voidaan liittää erilaisia uhkakuvia ja pelkoja. Käytön taustalla olevat rakenteelliset tekijä, kuten sosiaalinen ja alueellinen eriarvoisuus, ylisukupolviset ongelmat, mielenterveyden haasteet jäävät helposti mainitsematta. Aineiston perusteella huumeiden käyttö näyttäytyy edelleen yksilön moraalisena heikkoutena ja henkilökohtaisena valintana.
Kahdella raiteella
Suomen huumausainepolitiikka on ristiriitainen. Toisaalta huumeiden käyttö on rikos, josta rangaistaan ja toisaalta samoille ihmisille tarjotaan hoitoa ja tukea. Tämä kaksoisviesti näkyy myös mediassa: käyttäjät esitetään sekä rikollisina että asiakkaina, usein kuitenkin ensin rikollisina sekä järjestyshäiriöinä. Ne eivät ole pelkkiä kielivalintoja. Ne ovat yhteiskunnallisia kannanottoja.
Korvaushoito on tehokas keino vähentää huumeiden aiheuttamia haittoja. Se voi pelastaa henkiä, vakauttaa elämää ja luoda tilaa toipumiselle, jopa päihteistä irtautumiselle. Silti korvaushoito herättää ristiriitaisia mielikuvia, etenkin mediassa. Sitä ei nähdä neutraalina osana muuta terveydenhuoltoa, vaan siihen liitetään voimakkaita moralistisia asenteita sekä pelkoon ja paheksuntaan liittyviä mielikuvia.
Korvaushoidon asiakkaat ovat usein yhteiskunnan marginaalissa. He ovat todennäköisemmin työttömiä, asunnottomia, sairaita ja köyhiä. Heidän tarinansa jäävät kuulematta. Mediassa puhutaan heistä, muttei heidän kanssaan.
Uusia tuulia
Jos haluamme vähentää huumehaittoja ja hoitoon liittyvää stigmaa, tarvitsemme uudenlaista keskustelukulttuuria. Tarvitsemme mediapuhetta, jossa myös käyttäjien ääni kuuluu. Tarvitsemme politiikkaa, jossa hoito ei ole sääliä vaan oikeus.
Olemme kolmannen huumeaallon harjalla. Siksi nyt olisi korkea aika kysyä: kenen elämä on hoidon arvoinen?
Lähteet:
Kukko, Sakari (2025) Hoitoa, hallintaa vai huolenpitoa? Opioidikorvaushoidon diskurssit Ylen verkkouutisissa 2010–2024. Pro gradu-tutkielma.
Savonen, J., Hakkarainen, P., Kataja, K. K., Sakki, I., & Tigerstedt, C. (2018). Päihteiden sekakäytön sosiaaliset representaatiot Helsingin Sanomissa 1990–2016. Yhteiskuntapolitiikka, 83(4), 387-398.