Päihdeasiamiehen viidessä aluevaaleihin liittyvässä tavoitteessa esiin nostetaan päihdepalveluiden hyvä saavutettavuus kaikkialla Suomessa, palveluiden monipuolisuus, asiakkaan kuunteleminen ja arvostava kohtaaminen, päihderiippuvaisen ihmisen läheisten oikeus palveluihin sekä päihdepalveluiden hoitoonpääsyajat.

Näiden asioiden kohdalla on ollut toistuvasti puutteita ja niiden korjaaminen on ollut hankalaa. Kun rakenteet nyt muuttuvat, juuri näihin tärkeisiin asioihin on syytä panostaa. Nyt on mahdollisuus saada päihdepalveluihin liittyvät ongelmakohdat kuntoon.

Päihdepalveluita tarvitsevat henkilöt ja heidän läheisensä ottavat yhteyttä päihdeasiamieheen juuri silloin, kun he tarvitsevat apua hoitoon pääsyyn tai hoidon aikaisiin ongelmatilanteisiin. Näin tieto vallitsevista epäkohdista tavoittaa päihdeasiamiehen. Alla avatuissa päihdeasiamiehen tavoitteissa aluevaaleihin on nostettu esiin nykytilanteen epäkohtia.

Päihdeasiamiehen tavoitteet aluevaaleihin:

1. Päihdepalveluiden hyvä saavutettavuus
   On varmistettava, että alueen päihdepalveluista tiedotetaan riittävästi sekä verkkosivuilla että muilla keinoin niin, että tiedon puute ei ole esteenä palveluihin pääsylle. Tällöin on otettava huomioon myös se, että kaikilla ei ole tietoteknisiä taitoja tai välineitä. Palveluihin voi olla vaikea päästä myös liikuntaesteen, mielenterveyshaasteiden, perhetilanteen tai varattomuuden takia. Nämä ongelmatilanteet on tunnistettava ja ratkaistava muun muassa kotiin vietävien palvelujen kautta.
2. Monipuoliset tarpeen mukaiset päihdepalvelut koko Suomessa
   Päihdepalveluita tulee olla tarjolla sekä terveydenhuollosta että sosiaalihuollosta. On tärkeää, että palvelut ovat monipuolisia ja niiden antajilla on laaja asiantuntemus. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota palvelu- ja hoitoketjujen jatkumoon, jolloin asiakas ei pääse putoamaan palveluiden väliin. Päihderiippuvuus ei saa estää muiden sairauksien tai ongelmien hoitamista. Yksittäiset asiakkaat saavat apua erilaisista palveluista: jollekin riittää keskusteluapu, mutta joku toinen tarvitsee pitkän laitoskuntoutuksen. Yksilöllinen tarve on keskeinen kriteeri, kun arvioidaan, millaista hoitoa tai kuntoutusta asiakkaalle annetaan.
3. Asiakkaan kuuleminen ja kunnioittava kohtelu
   Kun asiakas on hakeutumassa päihdepalveluiden piiriin, hänellä on oma näkemys tilanteestaan ja ongelmastaan. Asiakkaan kuuleminen näistä seikoista on tärkeää. Niiden pohjalta päästään keskustelemaan siitä, mitä palveluvaihtoehtoja on tarjolla ja mitä niistä voidaan valita. Sekä terveydenhuollon että sosiaalihuollon henkilökunnalla on oltava riittävät valmiudet kohdata palveluita tarvitseva syyllistämättä ja kunnioittavasti.
4. Läheisten palvelujen varmistaminen
   Sekä päihderiippuvuuksista kärsivällä itsellään että hänen perheellään ja muille läheisillään on oikeus saada tarpeelliset päihdehuollon palvelut. Varsinkin läheisten on monin paikoin vaikeaa saada palveluja. On huolehdittava siitä, että läheiset saavat sitä apua, tukea ja hoitoa, jota he tarvitsevat.
5. Lyhyet odotusajat hoitoon pääsylle
   Hoitoonpääsyajat vaihtelevat valtakunnan tasolla huomattavasti. On varmistettava, että asiakas pääsee kaikkialla hoitoon silloin, kun hän on motivoitunut ja tarvitsee hoitoa. Odotusajan tulee olla mahdollisimman lyhyt, jolloin hoito todennäköisimmin onnistuu ja johtaa hyviin lopputuloksiin. Tällä hetkellä kiireettömän perusterveydenhuollon hoitotakuuaika on kolme kuukautta. Aika lasketaan siitä, kun hoidon tarpeen arviointi on loppuun suoritettu. Vireillä oleva lainsäädäntöuudistus lyhentäisi hoitotakuuajan seitsemään vuorokauteen 1.4.2023 lukien. Tämä koskisi myös mielenterveys- ja päihdehäiriöiden perustason hoitoa.

Hallitusohjelmaa tarkasteltiin sosiaali- ja terveysministeriön järjestämässä järjestöjen kuulemistilaisuudessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ohjelman julkistamispäivänä. Moni puheenvuoron pitänyt kiitteli, että ohjelman laatijat ovat tunnistaneet sekä ennalta ehkäisevän, hoitavan ja kuntouttavan että haittoja vähentävän työn merkityksen päihteisiin liittyvien ongelmien hallinnassa.

Seuraavaksi poimintoja ohjelmasta päihdeongelmista kärsivien asiakkaiden oikeuksien näkökulmasta ja niissä esiintyvistä tämän hetkisistä ongelmista:

1. Mielenterveys- ja päihdelakien uudistaminen jatkuu

Uudistaminen koskee erityisesti palveluja koskevaa lainsäädäntöä, jonka työstäminen alkoi edellisellä hallituskaudella. Tavoitteena on ollut turvata, että päihde- ja mielenterveyspalveluja annetaan niitä tarvitseville yhdenvertaisin periaattein muiden asiakas- ja potilasryhmien kanssa.

Kokonaisuuteen on liittynyt asiakas- ja potilaslakien uudistus, jonka tavoitteena on vahvistaa asiakkaan itsemääräämisoikeuksia palveluissa ja määritellä selkeästi itsemääräämisoikeuteen liittyvät rajoitukset. Prosesseja voi seurata päihdeasiamiestoiminnan sivuilla, jonne tulee niitä koskevaa ajantasaista tietoa. 

2. Laaditaan päihdestrategia ehkäisevän työn edistämiseksi sekä päihdepalvelujen kokonaisuuden yhteensovittamiseksi

Päihdepalveluiden asiakkaiden kannalta tärkeä tavoite on etenkin päihdepalvelukokonaisuuden yhteensovittaminen, johon kuuluvat ennalta ehkäisevät, kuntouttavat ja haittoja vähentävät palvelut.  Kaikkia näitä toimia ja palveluita tarvitaan tasapainoiseen päihdetyöhön, mutta yhteistyötä tai koordinaatiota näiden sektorien kesken ei aina ole. Sama koskee perus- ja erityispalveluiden toimintaa, joille molemmille kuuluu päihdeongelmien hoito.

Edunvalvonnassa näkyy, kuinka palveluiden puute tai niiden viivästyminen toisaalla aiheuttaa pahimmillaan kuormituksen toisaalla: esimerkiksi hidas vieroitukseen pääsy kuormittaa päivystyksiä ja ensihoitoa. Toisaalta päihdeongelmista kärsiviä ohjataan peruspalveluista herkästi erikoispalvelujen piiriin, vaikka vastuu ongelmien hoidosta kuuluu myös niille.

Asiakkaan hoitoa koskevien oikeuksien toteutumisen kannalta on tärkeää, että palveluja tuottavilla kunnilla tai maakunnilla on käytössään riittävä valikko erilaisia palveluja avokuntoutuksesta laitoskuntoutukseen.

3. Huumehoitoa tehostetaan ja käytön haittoja vähennetään laatimalla poikkihallinnollinen valtioneuvoston periaatepäätös huumausainepolitiikasta

Eräs huumehoitoon liittynyt ongelma on ollut vieroitus- ja opioidikorvaushoidon pitkät arviointi- ja jonotusajat. Pääkaupunkiseudulla vieroitukseen voi joutua jonottamaan useamman viikon. Korvaushoidon arviointi voi taas kestää useamman kuukauden, jonka jälkeen alkaa vasta jonottaminen hoitoon, joka saattaa viedä useamman kuukauden. Vakavan päihdeongelman olleessa kyseessä tämä on pitkä aika.

Opioidikorvaushoidon toteutukseen liittyviä tyypillisiä ongelmia ovat olleet erilaiset hoitosopimusrikkomukset, joita on sanktioitu paikoitellen terveydenhuoltolain vastaisesti, kuten katkaisemalla potilaan hoito tai epäämällä tältä lääke. Toisaalta hoitokäytännöt vaihtelevat kunnittain, ja jopa klinikoittain, ja kokonaiskuvan muodostaminen on vaikeaa. Korvaushoitoa säätelevän asetuksen     ( 33/2008)  mukaan hoidon on perustuttava suunnitelmaan. jossa lääkehoidon lisäksi määritellään hoidon tavoite, potilaan muu lääketieteellinen ja psykososiaalinen hoito, kuntoutus ja seuranta. Tässä on ollut paikoitellen puutteita varsinkin psykososiaalisen hoidon osalta.

Järjestöt ovat nostaneet esille myös huumeongelmaisten huonoa kohtelua palveluiden piirissä. Tähän ongelmaan on puututtava osana hallitusohjelmassa esiintyvää laajempaa tavoitetta parantaa palveluiden oikeudenmukaisuutta ja yhdenmukaisuutta.

4. Päihdeäitien ja päihdeperheiden riittävät palvelut ja kuntoutus turvataan

Pääsy tarpeen mukaisen avun, tuen ja hoidon tarpeen piiriin on turvattava lainsäädännön mukaisesti. Perustyössä, jota tehdään kunnissa ja maakunnissa, tärkeässä roolissa on etenkin eri palveluiden – päihdehoito, lastensuojelu ja perhepalvelut – välinen yhteistyö ja yhteneväinen käsitys perheen tilanteesta. Näin ehkäistään edunvalvonnassa näkyviä konflikteja. Asiakkaiden oikeuksien kannalta on tärkeää, että äitien ja perheiden seurantaan liittyvissä toimenpiteissä, kuten huumetestauksissa, huolehditaan perusoikeuksien toteutumisesta ja riittävästä tiedonsaannista

4. Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumista edistetään.

Asumiseen liittyvät tutkimukset ja selvitykset ovat nostaneet epäkohtana esille asumisvaihtoehtojen ja kuntoutumista turvaavan riittävän turvallisen ja vakaan ympäristön puutteen. Myös päihde- ja asumispalveluiden tekemässä yhteistyössä on ollut puutteita ja jatkumo kuntoutuksesta asumiseen ei ole aina toiminut.

Hallitusohjelmassa on tavoite poistaa asunnottomuus kahdessa vaalikaudessa. Tätä tulisi tukea panostamalla päihde- ja mielenterveyspalveluiden kehittämiseen ja riittävään resurssointiin. Varsinkin kaikkein pitkäkestoisin asunnottomuus on yhteydessä vakaviin päihdeongelmiin.

6. Rikollisuutta ja rikosten uusimista ehkäistään monipuolisin keinoin.

Tarkoitus on tiivistää etenkin poliisin hoitoon ohjausta ja sosiaali- ja terveyspalvelujen ja rikoksentorjunnan välistä yhteistyötä. Hyvin toteutettuna tämä palvelee kaikkein vakavimmista päihdeongelmista kärsivien asiaa, joiden saamia sakkotuomioita muunnetaan tälle hetkellä vankeusrangaistuksiksi ilman riittävää tukea ja kuntoutusta.

Lopuksi: Perus- ja ihmisoikeuksien tasa-arvoinen toteutuminen koskee myös päihdeongelmien kanssa kamppailevia ihmisiä

Päihteet liittyvät monella tapaa laajempaan yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen ja syrjäytymiseen, joita istuva hallitus haluaa vähentää. Tällä hetkellä Suomen kehityksessä on paikoitellen huolestuttavia piirteitä, jotka tulisi ottaa vakavasti toimenpiteitä mietittäessä.

Kesäkuun alussa ilmestyneessä Euroopan huumevuosiraportissa kiinnitettiin huomiota Suomen huumausainekuolemiin, joihin kuolee maassamme suhteessa muuhun Eurooppaan paljon nuoria, alle 30-vuotiaita, ihmisiä. Huumeet ovat alle 30-vuotiaiden toiseksi yleisin kuolinsyy. Erityisen huolestuttavaa on, että kuolemat ovat yhteydessä kasautuneeseen sosiaaliseen huono-osaisuuteen.

Palveluiden kehittämisen lisäksi päihdeongelmat ja niihin puuttuminen on nähtävä perus- ja ihmisoikeuskysymyksinä. Päihdeongelmista kärsivillä on oikeus hyvään sosiaali- ja terveydenhuoltoon eikä heitä saa syrjiä palveluissa tai sulkea niistä ulos päihteiden käyttönsä vuoksi. Hallitusohjelman kirjaukset perus- ja ihmisoikeuksien vahvistamisesta ja oikeudenloukkauksiin puuttumisesta koskevat myös heitä.

Päihdepalvelujen organisointi vaihtelee eri kunnissa. Tehtävä voi olla kokonaan kunnan omassa hallussa tai sitä voivat tehdä yksityiset toimijat. Mahdollista on sekin, että työ jakaantuu usean toimijan kesken. Kunta kuitenkin kantaa vastuun palvelujen järjestämisestä ja päättää, millä tavalla asiat juuri heillä hoidetaan. Toiminnan monimuotoisuuden takia päihdeasiamiestoiminnan matkojen kohteet ovat vaihdelleet. Useimmiten on kuitenkin käyty kunnissa tai uusilla sote-alueilla, tavattu päihdetoiminnan vastuuhenkilöitä ja hoitohenkilökuntaa. Kunnan ja päihdeasiamiestoiminnan välisessä vuoropuhelussa on käsitelty päihdeasiakkaan asemaa ja oikeuksia ja käytännön ongelmatilanteita. Tieto on kulkenut suuntaan jos toiseenkin, toki vaarantamatta asiakkaiden tietosuojaa.

Päihdeasiamiestoiminnan edunvalvonnalliset jalkautumiskierrokset ovat kohdistuneet myös päihdehoitolaitoksiin eri puolilla Suomea, kun ne ovat sopivasti osuneet kuntavierailujen yhteyteen.

Samojen matkojen yhteydessä päihdeasiamiestoiminta, Ehytin aikuistoiminnan suunnittelijalla vahvistettuna on pitänyt koulutustilaisuuksia päihdetyöntekijöille, järjestötoimijoille ja vapaaehtoisille. Tilaisuuksissa on käyty läpi päihdetyöhön liittyvää lainsäädäntöä, toimintamalleja ja ongelmia. Samalla on luotu kontakteja laajasti: päihdeasiamiestoiminnan ja kuulijoiden välille sekä paikallisten kuulijoiden kesken.

Kierroksen päätteeksi päihdeasiamiestoiminta järjesti vielä joulukuun puolivälillä kaksipäiväisen edunvalvontaosaajakoulutuksen, jonka tavoitteena oli saada paikalliselle lähitasolle toimijoita kohtaamaan päihdeongelmista kärsiviä ja ohjaamaan heitä eteenpäin avun saamiseksi. Koulutukseen osallistui päihdetoimijoita hoitajista vertaisasiantuntijoihin. Päivien aikana käytiin läpi vapaaehtoistyötä, hoitoon hakeutumiseen liittyvää tuen tarvetta, ensihuolta ja lainsäädäntöä. Lisäksi ideoitiin yhteisvoimin koulutukselle jatkoa, sellaista mikä mahdollisimman hyvin täyttäisi tehtävänsä.

Ensi vuonna näköpiirissä on ainakin edunvalvontaosaajakoulutuksen jatko-osa, mutta myös tutustumis- ja konsultointikäyntejä useissa uusissa kunnissa ja sote-alueilla, joihin tänä vuonna ei ennätetty.

Kuntien sijasta tulevaisuudessa oma roolinsa päihdetyössä on 18 maakunnalla. Sote-uudistus etenee ja päihde- ja mielenterveyslainsäädäntö kehittyy. Kaikkia muutoksia on seurattava erityisen huolellisesti päihdeasiakkaiden edunvalvonnan näkökulmasta. Muutokset ovat haasteellisia kaikille tämän alan toimijoille kaikilla tasoilla.

Videot herättävät miettimään paitsi armollisuutta vaikeissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä kohtaan myös nykyisen palvelu- ja koulutusjärjestelmämme suhdetta huumeita ja muitakin päihteitä käyttäviin ihmisiin. Ovatko esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon toiminta ja käytännöt, joita klipeilläkin sivutaan, oikeudenmukaisia ja kohtuullisia?

Vallitseva lainsäädäntö ja niitä täydentävä viranomaisohjeistus korostavat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden oikeuksia laadultaan hyvään sosiaali- ja terveydenhuoltoon ja hyvään kohteluun. Asiakkaan ja potilaan asemaa ja kohtelua koskevat pykälät löytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon niin sanotuista asiakas– ja potilaslaeista. Lakien perusteluissa palveluita käyttävät ihmiset nähdään osallistuvina yksilöinä, joiden tarpeet, mielipiteet ja kokemukset on otettava huomioon heitä koskevia päätöksiä tehdessä.  Jokaisen asiakkaan vakaumusta ja yksityisyyttä tulee kunnioittaa. Ketään ei saa syrjiä eikä kenenkään ihmisarvoa saa loukata.

Sosiaalihuollon lainsäädännössä on korostunut viime vuosina erityistä tukea vaativien asema ja oikeudet, joihin luetaan yhtä ryhmänä päihdeongelmista kärsivät ihmiset. Esimerkiksi palveluja annettaessa ja niitä kehitettäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden tarpeisiin ja toivomuksiin, koska heillä voi olla muuten vaikeuksia saada omia kokemuksiaan ja mielipiteitään kuulluiksi.

Terveydenhuollon lainsäädännössä päihteitä käyttävien ihmisten erityisasema palveluissa on huomioitu esimerkiksi päivystysasetuksessa, jossa todetaan, että päihtymys ei saa estää henkilön hoidon tarpeen arviointia tai hoidon järjestämistä.

Viimeaikaisten tutkimusten perusteella periaatteet ja velvoitteet eivät kuitenkaan aina käänny käytännöiksi toivotulla tavalla. Elina Virokannaksen tutkimuksessa palvelujärjestelmässä asiointi tuotti huumeita käyttäville naisille väliinputoamisen ja narkomaaniksi leimautumisen kokemuksia. Välineitä vaikuttaa järjestelmän toimintaan oli rajallisesti ja joskus jättäytyminen järjestelmän ulkopuolelle oli ainoa tapa säilyttää kokemus oman elämän hallinnasta.

Minulle päihdeasiamiestoimintaan tulleissa yhteydenotoissa huumeita käyttävien kohtaamat kohtelun ongelmat näkyvät esimerkiksi hoitokäytäntöjen liiallisena tiukkuutena ja hoitoon liittyvinä sanktioina ja rajauksina. Esimerkiksi päihdehoitopaikan säännöt saattavat velvoittaa asiakkaita tai potilaita osallistumaan heidän yksityisyyttään ja perusoikeuksiaan loukkaaviin käytäntöihin. Joskus hoito on saatettu lopettaa vetoamalla sääntöihin ja sopimuksiin, joihin asiakas tai potilas ei ole aidosti ymmärtänyt suostuneensa.

Vaikkei ei ole syytä kieltää asiakastyön haastavuutta työntekijöiden näkökulmasta ja myös sääntöjen ja rajausten tarvetta, esimerkiksi terveydenhuollon lainsäädännön yleinen periaate kuitenkin on, ettei potilaan hoitoa voi lopettaa rangaistuksena hänen käyttäytymisestään.  Asiakkailta ja potilailta ei voi myöskään edellyttää hoidon ehtona mitä vain, vaikka he olisivatkin hakeutuneet hoitoon vapaaehtoisesti.   Tämä koskee huumeita käyttävien ihmisten lisäksi ketä tahansa meistä.

Mitä käytäntöjen kohtuuteen tulee, sosiaalityön tutkija Anna Metterin mukaan kohtuuttomuuden kokemus hyvinvointipalveluiden asiakkuudessa jäsentyy kansalaisten odotuksista. Ihmiset suhteuttavat omaa tilannettaan siihen, miten järjestelmän julkilausuttujen periaatteiden mukaan odotetaan toimivan.

Ei tuomita -kampanjan klipeissä tulee esille huumeita käyttävien ihmisten toive tulla nähdyksi muutenkin kuin huumeiden käyttönsä tai siihen liittyvien ongelmien kautta. Kokemus huonosta tai kohtuuttomasta kohtelusta kumpusi siitä, etteivät heidän ammattilaisina pitämänsä työntekijät kyenneet huomioimaan tätä toivetta.

Meneillään olevassa ympäristöministeriön koordinoimassa Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn ohjelmassa vuosille 2016–2019 (AUNE)  todetaan viisaasti, että mikään taho yksin ei ratkaise asunnottomuutta. Asunnottomuus on ohjelman mukaan nähtävä osana laajempaa syrjäytymisen torjuntatyön kokonaisuutta, mikä tarkoittaa muun muassa nykyistä asiakaslähtöisempää ja ennalta ehkäisevämpää palvelujärjestelmää.  Ohjelman erääksi tavoitteeksi asetetaan päihde-, mielenterveys- ja asumispalvelujen saumaton yhteistyö ja asumisen kysymysten nostaminen osaksi päihde- ja mielenterveyslakien uudistamistyötä.

Nämä ovat hyviä tavoitteita. On kuitenkin hyvä muistaa, että vallitseva lainsäädäntö ja palvelujärjestelmän strategiat velvoittavat ja kannustavat asiakaslähtöisten ja sektorirajat ylittävien toimintatapojen käyttöönottoon jo nyt. Lainsäädäntöä on myös koko ajan uudistettu nämä tavoitteet silmällä pitäen.

Vuonna 2015 lainmukaisen määritelmän osana sosiaalihuoltolakia sai ensimmäistä kertaa sosiaalinen kuntoutus yhtenä sosiaalihuollossa annettavista palveluista. Sosiaalisella kuntoutuksella tarkoitetaan laissa sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen keinoin annettavaa tehostettua tukea sosiaalisen toimintakyvyn vahvistamiseksi, syrjäytymisen torjumiseksi ja osallisuuden edistämiseksi. Lain perusteluissa sosiaalisen kuntoutukseen sisällytetään toiminta, jolla edistetään asiakkaan työmarkkinavalmiuksia ja elämänhallintaa.

Sosiaalisen kuntoutuksen määritteleminen lakisääteiseksi toivottiin tuovan jotain uutta kuntien palveluvalikkoon. Osallistavia ja rinnalla kulkevia palveluja on toivottu myös muissa yhteyksissä jo kauan. Sosiaalihuoltolain soveltamista ja toimeenpanoa koskevien selvitysten valossa näyttää kuitenkin siltä, että kunnissa ei ole riittävästi sosiaalisen kuntoutuksen palveluja. Työ on monella muullakin tapaa jäsentymätöntä, eikä sille ole varattu riittävästi resursseja.

Sosiaalinen kuntoutus on saattanut profiloitua kunnissa vain tietyiksi palveluiksi, kuten esimerkiksi nuorille suunnatuksi palveluksi tai kuntouttavaksi työtoiminnaksi. Kuntoutuksen toteuttamisessa tulisi huomioida kuitenkin yksilölliset kuntoutustarpeet, kuten esimerkiksi päihdekuntoutus, ja myös kaikki ikäryhmät.

Sosiaalihuollon asiakkaan tilannetta kokonaisvaltaisesti lähestyvä sosiaalisen kuntoutus sopisi loistavasti myös asunnottomuuden ennalta ehkäisyn välineeksi, mutta juuri tällaiset toimintatavat näyttävät puuttuvan palvelujärjestelmän arjesta ainakin systemaattisesti toteutettuina.

Itselleni on tullut päihdeasiamiestoiminnan asiakastyössä vastaan tilanteita, joissa päihdepalveluissa asioivan asiakkaan asunnottomuusuhka on ollut työntekijöiden tiedossa jo pitkään, mutta keinot puuttua tilanteeseen ovat puuttuneet. Sosiaalitoimi on saattanut olla täysin tietämätön asukkaan kaoottisesta arjesta, joka täyttyy vastaanottoaikojen ulkopuolella esimerkiksi itsetuhoisesta juomisesta, toistuvista päivystyskäynneistä ja naapurien valituksista. Kukaan ei ole vieraillut asiakkaan luona, ja esimerkiksi asiakkaan toivoman laitoskuntoutuksen arvioinnissa menee viikkoja.

Erilaisissa matalan kynnyksen palveluissa kohtaamieni työntekijöiden ja asiakkaiden näkemyksissä hahmottuu edelleenkin melko instituutiokeskeisesti toimiva palvelujärjestelmä, jossa tilanteet pääsevät kärjistymään ennen kuin niihin tartutaan. Riittävää tukea ei ole saatavilla, vaikka asiakkaan ongelmat olisivatkin viranomaisilla tiedossa. Seurauksena ovat jopa perättäiset häätökierteet, joiden kohdalla kukaan ei ota asiakseen miettiä, miten asiakasta voisi tukea oman elämänsä hallinnassa.

Sosiaalihuoltolain soveltamisoppaassa mainitaan esimerkkeinä sosiaalisesta kuntoutuksesta yksilöllinen psykososiaalinen tuki, kotikäynnit, mukana kulkeminen, erilaiset toiminnalliset ryhmät, vertaistuki, osallistuminen vapaaehtoistoimintaan, työtoiminta sekä kaikki asiakkaalle tarjottavat palvelut ja tukitoimet osana sovittua suunnitelmaa. Lähtökohtana on asiakkaalle lakisääteisesti tehtävä palvelusuunnitelma, jota täydennetään tarvittaessa asiakassuunnitelmalla.

Sosiaalisen kuntoutuksen tavoite voi olla arkielämän taitojen oppimista, päihteettömän arjen hallintaa, koulutukseen tai työhön tarvittavien asioiden harjoittelua tai tukea ryhmässä toimimiseen.  Tarvittaessa kuntoutukseen yhdistetään riittävä päihde- ja mielenterveyshoito, mikä edellyttää yhteistyötä päihde- ja mielenterveyspalvelujen kanssa.

Kaikki nämä ovat juuri sitä ”jalkautuvaa” ja ”osallistavaa” toimintaa, mitä nykyisiltä ja tulevilta palveluilta  toivotaan. Hyviä esimerkkejä ja välineitä työn tekemisen tueksi löytyy myös jo melko paljon. Keskeinen kysymys kuuluukin, miten hyvät periaatteet saataisiin käännettyä systemaattisiksi ja säännöllisiksi käytännöiksi ja toimintatavoiksi?