Asiakasauditoija tukee ammattilaisia hoidon kehittämisessä

Hanna-Leena työskentelee ESR:n rahoittamassa OK -hankkeessa, jossa vahvistetaan korvaushoidossa olevien osallisuutta ja kehitetään heille opinto- ja työelämäpolkuja. Tämän lisäksi hän kehittää ja kouluttaa A-klinikkasäätiössä asiakasauditoinnin kokonaisprosesseissa ja toimii KoKoA -Koulutetut Kokemusasiantuntijat Ry:n varapuheenjohtajana. Tähän johti oma kokemus huumeongelmasta ja siitä toipumisesta yhteisöhoidossa ja sen jälkeisessä avokuntoutuksessa.

R: Mitkä tekijät ovat edesauttaneet omaa kuntoutumistasi ja toipumistasi? Onko olemassa joitain olennaisia tekijöitä?

H: No, kyllä se oli se oman motivaation herääminen laitoskuntoutuksessa. Laitoskuntoutus oli sellainen pysähtymisen ja oman elämän miettimisen paikka. Myös hoitosuhteen aikana ammattilaisten kanssa käydyillä keskusteluilla oli suuri rooli motivoitumisessa.  Mikään hoito, vieroittautuminen tai kuntoutusjakso ei hoida asiakasta sinällään vaan asiakas tekee työn itse. Ammattilaiset ovat kuitenkin auttamassa ja tukemassa siinä prosessissa ja viemässä eteenpäin.

R: Kerrotko vähän, miten hoitoon hakeutumisesi käynnistyi ja sujui.

H: Eilen tuli muuten 10 vuotta kuivilla täyteen! Silloin aikoinani olin opioidiriippuvainen ja käytin muitakin huumeita aika runsaasti ja pitkäaikaisesti. Kun tuli sen avun hakemisen paikka, tilanne oli jo aika katastrofi. Mutta, tosi nopeasti, puolessatoista viikossa, pääsin hoitoon, mikä oli mun mielestä jonkinlainen ihme. Jonot ovat kuitenkin joskus aika pitkiä, odottamaan saattaa joutua kuukausiakin. Mutta, itse sain ensimmäisen A-klinikkakäynnin jälkeen lähetteen ja  melkein heti tuli tietoa, että tervetuloa, puolentoista viikon päähän on lähtö sinne (hoitoon).

R: Tämä tapahtui siis 10 vuotta sitten? Löysitkö palveluihin piiriin helposti?

H: No itse asiassa en, että eräs ihminen kuljetteli mua pitkin palveluja. Mulla oli sen verran sekaisin pää ja muutenkin tosi sekava tilanne, etten osannut oikein itse hakea apua, enkä edes ymmärtänyt, mistä sitä hakisi. Onneksi oli sellainen läheinen, joka mulle sitä sitten etsi. Me käytiin terveyskeskukset ja hän soitteli pitkin paikkoja, että tämä nuori tarvitsee apua ja hoitoa nyt, eikä vasta kuukauden tai kahden kuluttua. Jossain vaiheessa häntä sitten neuvottiin olemaan yhteydessä a -klinikalle ja sinne sitten menin ja homma alkoi. Siellä oli alkuhaastattelu ja sen jälkeen, ihan lähetteellä ja yhdellä tapaamisella, se hoitopaikka järjestyi. Sitten alkoi vieroitusjakso, johon sain heti kuukauden maksusitoumuksen ja joka uusittiin aina kuukausittain. Sosiaalityöntekijä tuli käymään laitoksessa, arvioi vähän motivaatiota ja kyseli, tarvitsenko lisää aikaa. Sain olla siellä maksimiajan, neljä kuukautta, ja sen lisäksi kaksi intervallijaksoa hoidon loputtua, jotka olivat viikon mittaisia.

R: Miten toipuminen tai kuntoutuminen jatkui laitoskuntoutuksen jälkeen?

H: Hoito jatkui avohoitosuhteena a-klinikalla, missä kävin monta kertaa viikossa. Se oli kyllä hyvä, että hoito jatkui kotoa käsin ja oli joku tuki mukana.

R: Mitä kaikkea uutta kaiken kaikkiaan sait hoidosta?

H: Kyllä mä näen ammattilaisten roolin tärkeänä, vaikka itseä saakin taputtaa eniten selkään. Se laitospaikka on pelastanut mun hengen ja mä sain siellä hyvää hoitoa ja aikaa miettiä ja lähteä toipumaan. Se oli sellainen startti johonkin.

R: Sait motivaatiota ja herättelyä?

H: Joo, ja ylipäänsä apua riippuvuuden ymmärtämiseen. Kyseessä on sairaus, mitä pitää osata ymmärtää ja, vieläkin, jatkuvasti hallita ja tunnistaa niitä oireita, riskitekijöitä ja -paikkoja. Ammattilaisilla on erilaisia työkaluja, miten voi asiakkaan kanssa toimia ja totta kai se kohtaamisen merkitys on hirveän suuri. Mä koin siellä hoidossa ollessa, että mut otettiin yksilönä. Tehtiin yksilöllinen hoitosuunnitelma ja kirjattiin tavoitteet ja huomioitiin mun tarpeet. Mutta, annettiin myös ymmärtää, että mullakin on vastuu omasta hoidostani, ett se ei ole pelkästään sillä hoitotaholla.

R: Miten ammattilaisten toiminnassa näkyi hyvä kohtaaminen?

H: Mun mielestä siinä huomioitiin ensinnäkin asiakkaan persoona ja sosiaaliset taidot ja kaikki muutkin taidot. Esimerkiksi mun tapauksessa kyseessä oli yhteisöhoito, niin huomioitiin se, miten mä toimin siellä yhteisössä. Sitten huomioitiin ne vahvuudet, eikä niinkään ongelmien kautta lähdetty ratkomaan. Tietenkin ongelmat pitää huomioida, eikä niitä saa jättää huomioimatta, mutta ei ehkä niin ongelmakeskeisesti toimittaisi kuitenkaan.

R: Vahvuuksien kautta?

H: Kyllä.

R: Oletko joutunut törmäämään huonoon kohteluun?

H: No, kyllä alkuaikoina hoidon päättymisen jälkeen. Ja totta kai silloin käyttöaikoinakin, mutta sitä ei välttämättä havainnoinut itse tai siitä ei välittänyt. Mutta silloin hoidosta lähtiessä ja monta vuotta, itse asiassa seitsemänkin vuoden jälkeen, sitä oli vielä hyvin herkkä kaikille kommenteille ja luki myös paljon rivien välistä. Melkein jokaisessa virastossa tai kun menin vaikka lääkäriin kertomaan jotain muuta vaivaa, vaikka somaattisen puolen vaivaa, niin helposti kaivettiin esille huumetausta, huumemenneisyys tai lääkitykset tai jotkut sellaiset.  Se oli ensimmäinen, mistä kysyttiin, eikä niinkään siitä asiasta, mitä olin lähtenyt selvittämään kenenkin kanssa.  Että kyllä se oli toisinaan sellaista ”kerran narkomaani, niin aina narkomaani” tai tuntui ainakin siltä. Oli sellainen leima otsassa, eikä oikein ymmärretty, että ihminen voi lähteä muuttamaan elämäänsä ja toipumaan ja kuntoutumaan. Varsinkin huumepuolen hoidot ja kokemus leimaavat ikään kuin loppuiäksi. Toki pitää sanoo, että on aivan upeitakin kohtaamisia tullut eteen, että aina ei oteta sitä huumetaustaa esiin. Ainahan ne huonoimmat kokemukset jää tietty mieleen parhaiten.

R: Sanoit, että luet rivien välistä paljon?

H: Kyllä. Sen pystyy lukemaan jopa ilmeistä ja eleistä, mitä toinen ajattelee. Sellaisen, että pidetään vähän toisarvoisena kansalaisena. Sitäkään ei ymmärretä, että kuka tahansa voi sairastua riippuvuuteen tai mielenterveysongelmiin, että ei se katso yhtään, oletko nuorempi vai vanhempi tai, mikä status yhteiskunnassa. Sitä pidetään tietyn ryhmän, ei oikein sairautenakaan, vaan” itse aiheutettuna” ongelmana

R: Mutta onneksi on hyviäkin kokemuksia?

H: On joo ja ennakkoluulotonta asennetta ja sellaista avoimuutta ja rautaista ammattitaitoa kohdata päihdekuntoutujia.

R: Miten asiakasauditointi ja kokemusasiantuntijatoiminta lähtivät liikkeelle?

H: Kokemusasiantuntijatoiminta lähti liikkeelle siitä, kun mä olin aikaisemmin toiminut ihan vertaisena ja vapaaehtoistyössä ja myös jonkinlaisia kokemusasiantuntijatöitä tehnyt. Sitten tuli kokemusasiantuntijakoulutus, joka aloitti toisenlaisen prosessin ja jonka kautta pääsin kehittämään omaa kokemusasiantuntijuutta ja käsittelemään sitä omaa kokemusta analyyttisemmin ja juuri palvelujärjestelmän kehittämisen näkökulmasta.  Matkan varrella on tullut sitten uusia töitä sitä mukaa mitä olen oppinut ja kehittynyt. Aloitin siinä kuntoutuslaitoksessa, jossa olin ollut itsekin hoidossa, ryhmien ohjauksella ja asiakastyöllä, ja  sitä kautta tuli sitten tämä auditointityö, joka puolestaan lähti liikkeelle sieltä johdosta ja työyhteisöstä ja ennen kaikkea niistä tarpeista arvioida niiden yksiköiden toimintaa ja sitä palvelua, mitä niillä oli tarjota.

R: Minkälaisia havaintoja olet tehnyt näissä auditointiprosesseissa?

H: Auditoinnit teemoitetaan eli työyhteisö tuo esille erilaisia teemoja, joita pitäisi havainnoida. Havainnointi toi toki mukanaan sitten sellaistakin, mitä ei ollut niissä teemoissa, mutta ensisijaisesti kiinnitin huomiota asiakkaiden kohtaamiseen ja kohteluun.  Sain olla mukana koko hoitoprosessissa siitä lähtien, kun asiakas tuli hoitoon, siihen asti, kun hän lähti hoidosta. Kyse oli katkaisuhoidosta, missä hoitojaksot olivat lyhyitä.

R: Mitkä olivat sellaisia keskeisiä havaintoja, ja puritteko niitä työntekijöiden kanssa?

H: Joo, kyllä ne purettiin ja avattiin. Ja se raportti, kun se oli työstetty, niin totta kai siitä keskusteltiin, että mikä tarkoittaa mitäkin. Sieltä tuli ihan konkreettisia asioita, mitä olin havainnoinut.

R: Minkä tyyppisiä esimerkiksi?

H: No, yksi hyvin konkreettinen esimerkki oli esimerkiksi se päiväjärjestys, mikä oli hoitopaikan seinällä. Se oli hyvin sekava, eikä siitä ymmärtänyt, milloin piti olla missäkin. Se oli liian tumma ja suttuinen ja epäselvä esimerkiksi kellonajoiltaan, ja kun jokainen päivä oli kuitenkin erilainen sen suhteen missä oltiin ja minne mentiin, niin se oli vähän vaikeasti ymmärrettävä. Se muuttui sitten heti, kun mä olin tehnyt nämä havainnot. Sitten olin mukana kuntoutussuunnitelman teossa, ja se oli kyllä ihan mielettömän ammattitaitoista. Vaikka kyse oli päihdepaikasta, niin suunnitelmassa otettiin myös mielenterveysongelmia esille ja pystyttiin myös kohtaamaan se asiakas sensitiivisesti ja toimimaan jokaisen yksilöllisen tilanteen mukaan. Esimerkiksi hoitoon tullessa, jos asiakas oli huonossa kunnossa, niin tulohaastattelu hoidettiin mahdollisimman nopeasti alta pois, että asiakas pääsi asettumaan omaan huoneeseen ja lepäämään ja hoitamaan itseään. Haastattelua ei pidennetty turhaan, jos nähtiin, että asiakas voi huonosti. Mun mielestä se oli sellaista arvostavaa kohtelua.

R: Nostitko esille muita kehittämisehdotuksia kuin nämä aikataulut?

H: Nämä ohjatut ryhmät, joita hoitopaikassa oli, niin ne poikivat sitten sellaisen ryhmien auditointitehtävän. Auditoitiin siis ryhmiä,  eli auditoija meni jokaiseen ryhmään, ne olivat ammattilaisten ohjaamia ryhmiä, ja niitä sitten auditointiin. Niistä tuli sitten vähän kehitettävää kyllä.

R: Minkä tyyppistä?

H: Esimerkiksi, että ammattilaiset tarvitsisivat ryhmänohjauskoulutusta. Että heillä tulisi olla käytössä menetelmiä ja työkaluja liittyen ryhmien ohjaamiseen ja että he ymmärtäisivät ylipäänsä ryhmien toimintaa ja niiden jäsenten roolia ja kaikkea sitä, mitä ryhmissä esiintyy.

R: Teetkö auditointeja tällä hetkellä?

H: Nyt en tällä hetkellä tee, mutta auditoinnista on tulossa sellainen paketti, jota lähdemme levittämään. Me olemme huomanneet että asiakasauditointi on hirveän hyvä arvioinnin työkalu ja  nyt me tietenkin jatkuvasti myös kehitetään tätä menetelmää. Se on tällä hetkellä enemmänkin se mun juttu kuin se auditointi itse.

R: Entä, tämä OK -hanke, mikä on roolisi siinä?

H: Työskentelen siinä palkattuna kokemusasiantuntijana ja hanketyöntekijänä. Esimies, työkaverit ja työyhteisö ovat takana ja yhdessä tehdään, olen tasa-arvoinen työyhteisön jäsen. Totta kai mun vahvuus OK -hankkeessa on nimenomaan kokemusosaaminen. Hankkeessa mallinnetaan erilaisia polkuja ja reittejä opiskeluun ja työelämään, ja siitä mulla on kokemusta, vaikka en itse ole korvaushoidossa ollutkaan. Korvaushoitohan on aikamoinen kirosana tuolla koulutusmaailmassa. Se sulkee hyvin monet ovet, ja sitä ei ehkä oikein ymmärretä, mitä se korvaushoito on. Tämän hankkeen kautta pystyy vaikuttamaan asenteisiin ja viemään eteenpäin sitä oikeanalaista ja aitoa tietoa.

R: Moni korvaushoidossa oleva hakee kuitenkin hakee uutta alkua?

H: Kyllä, ja korvaushoito on ollut monella tukena siinä kuntoutumisessa. Se on ollut ensimmäinen sysäys, ja korvaushoito on ollut auttamassa, että ihminen on päässyt eteenpäin elämässään. Sen takia on hyvin surullista, että ovet saattavat sulkeutua, vaikka ihminen yrittää ja asiat ovat tasapainossa ja hyvin ja elämänlaatu on kohentunut. Totta kai pitää aina katsoa yksilöllisesti ja ihmisen tilanteen mukaan arvioida sitä vointia.

R: Osaatko kokemusasiantuntijan ja hanketyöntekijän roolistasi sanoa, onko palveluihin pääsy helppoa tällä hetkellä ja tietävätkö ihmiset palveluista? ’

H: Erilaiset matalan kynnykset palvelut ja eräänlainen ”yhden oven taktiikka” ovat yleistyneet. Esimerkiksi sosiaalitoimistoissa ja jopa Kelassa ja ”työkkärissä” tiedetään, mihin ohjata, jos ihminen tarvitsee apua. Tai sellainen käsitys minulla on. Toki hoitoon on joskus myös haastavaa päästä ja aina ei ole valinnanvaraa tai mahdollisuutta valita sitä omaa hoitopaikkaa.  Se on vain jotkut tietyt paikat, jotka osoitetaan. Että olen kuullut, että esimerkiksi sellaisella ei ole merkitystä, onko joku paikka itselle sopiva.

Lisää tietoa päihdepalveluista ja niihin hakeutumisesta sekä asiakkaiden asemasta ja oikeuksista palveluissa löydät Päihdeasiamiestoiminnan  verkkosivuston muilta sivuilta.

Hanna-Leenan työstä Kirkkopalvelut ry:n/ Seurakuntaopiston OK -hankkeen osahankkeessa voit lukea lisää täältä. http://www.okhanke.fi/osahankkeet/kirkkopalvelut-ry-seurakuntaopisto

Haastattelija: Riikka Perälä, Päihdeasiamiestoiminnan kehittämis- ja edunvalvontakoordinaattori, EHYT ry.

30.8.2017